Ennallistaminen elämään
Vaikka Jumalan Pojan viholliset tappoivatkin hänet, hän ei menettänyt oikeuttaan täydelliseen ihmiselämään, sillä hän oli säilyttänyt nuhteettomuutensa Jumalan edessä. Mutta koska Jeesus oli kuolleena haudassa, niin miten hän voi käyttää tätä arvoa, oikeutta ihmiselämään, ihmiskunnan puolesta? Nyt Jehova teki toisen ihmeen, ensimmäisen laatuaan. Jehova herätti Jeesuksen hänen kolmantena haudassaolopäivänään kuolleista henkiluomuksena, kuolemattomana. (Roomalaisille 6:9; 1. Pietari 3:18) Vahvistaakseen uskoa ylösnousemukseen Jeesus aineellistui eri tilaisuuksissa ihmisruumiiseen ja ilmestyi opetuslapsilleen, erään kerran viidellesadalle ja useammallekin heistä. Kenelläkään näistä - apostoli Paavalillakaan, jonka kirkastetun Jeesuksen ilmestyminen myöhemmin sokaisi - ei ollut mitään syytä epäillä hänen ylösnousemuksensa ihmettä. - 1. Korinttolaisille 15:3-8; Apostolien teot 9:1-9.
Ylösnoussut Jeesus kohosi 40 päivän kuluttua Jumalan luo taivaisiin esittääkseen siellä täydellisen ihmisuhrinsa arvon koko ihmiskunnan vapautushintana. "Mutta tämä mies uhrasi yhden uhrin syntien edestä ainiaaksi ja istui Jumalan oikealle puolelle ja siitä lähtien odottaa, kunnes hänen vihollisensa pantaisiin hänen jalkojensa alustaksi." (Heprealaisille 10:12, 13) Ensimmäiseksi vapautetaan näiden lunnaiden perusteella uskollisten kristittyjen "pieni lauma", "Kristukselle kuuluvat". (Luukas 12:32; 1. Korinttolaisille 15:22, 23) Nämä "ostettiin ihmisistä", ja siksi heistä tulee ylösnousemuksessa Kristuksen henkitovereita taivaisiin. (Ilmestys 14:1-5) Mutta miten on niiden ihmiskunnan suurten joukkojen laita, jotka makaavat nyt kuolleina haudoissaan? Ollessaan tämän maan päällä Jeesus sanoi, että hänen Isänsä oli antanut hänelle vallan tuomita ja antaa elämä. Hän lisäsi: "Älkää ihmetelkö tätä, koska tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, - - ylösnousemukseen." (Johannes 5:26-29) Hän ennallistaa heidät elämään paratiisimaahan.

Pane merkille Jeesuksen sanat: "Älkää ihmetelkö tätä." Mutta miten joku kauan kuolleena ollut voidaan vapauttaa kuolemasta ja tuoda jälleen elämään? Eikö hänen ruumiinsa ole palannut tomuun? Ovatpa jotkin osaset, jotka muodostivat tuon ruumiin, saattaneet sulautua joihinkin toisiin elollisiin, esimerkiksi kasveihin ja eläimiin. Ylösnousemus ei kuitenkaan merkitsekään samojen kemiallisten ainesten saattamista uudelleen yhteen. Se merkitsee sitä, että Jumala luo uudelleen saman persoonan, jolla on sama persoonallisuus. Hän valmistaa maan aineksista uuden ruumiin, ja hän panee siihen ruumiiseen samat luonteenpiirteet, samat tunnusomaiset ominaisuudet, saman muistin, saman minuuden, jonka tuo henkilö oli muodostanut kuolinhetkeensä mennessä.
Olet ehkä joutunut kokemaan sen, että talo, josta olet pitänyt kovasti, on palanut. Voisit kuitenkin helposti rakennuttaa saman talon uudelleen, sillä kaikkien sen rakkaitten yksityiskohtien malli on hyvin selvänä muistissasi. Totta kai sitten Jumala joka on muistin Antaja, voi luoda uudelleen ihmiset, jotka hän on säilyttänyt muistissaan, koska hän on rakastanut heitä. (Jesaja 64:8) Tämän vuoksi Raamattu käyttää ilmausta "muistohaudat". Kun tulee Jumalan aika saattaa kuolleet jälleen eloon, hän tekee tämän ihmeen samoin kuin hän teki ihmeen luodessaan ensimmäisen ihmisen, vaikka hän suorittaakin sen tällöin monta kertaa. - 1. Mooseksen kirja 2:7; Apostolien teot 24:15.
Jumala saattaa ihmiskunnan jälleen elämään, ja se saa toivon elää kuolematta koskaan pois maan päältä. Mutta miten ikuinen elämä maan päällä on mahdollinen? Se on mahdollinen ja varma, koska se on Jumalan tahto ja tarkoitus. (Johannes 6:37-40; Matteus 6:10) Ainoa syy siihen, miksi ihminen kuolee nyt maan päältä, on se, että hän peri kuoleman Aadamilta. Mutta kun katselemme kaiken sen ihmeellistä moninaisuutta maan päällä, mikä tarkoitettiin ihmisen nautittavaksi, niin sataa vuotta lyhyempi elinikä on aivan liian lyhyt! Antaessaan tämän maan ihmisten lapsille Jumala tarkoitti, että ihminen eläisi jatkuvasti ja iloitsisi Hänen luomakuntansa loistosta, ei ainoastaan sata vuotta tai tuhatkaan vuotta vaan ikuisesti! - Psalmi 115:16; 133:3.

Copyright © 2006 Watch Tower Bible and Tract Society of Pennsylvania. All rights reserved.
|
|